Tekijä: John Nurmisen Säätiö
-
Mitä voimme oppia Itämeren historiasta, Tiina Mertanen?
Suomen kansallismuseossa avautuu tänä kesänä kaksikin näyttelyä, joilla on suora kytkös Itämereen. Suomen kansallismuseon museopalvelujohtaja Tiina Mertanen kertoo podcastissa kahdesta ajankohtaisesta näyttelystä. Rohkeus, rakkaus, vapaus! on näyttely, joka kumpuaa Tove Janssonin ja muumien elämänarvoista ja filosofiasta. Merikeskus Vellamon Kohtalona Ruotsinsalmi on puolestaan pitkän tutkimustradition sadonkorjuun hetki. Se visualisoi jo hieman unohdetunkin taistelun ennennäkemättömällä tavalla. Merikeskus…
-
Miten tuodaan yhteen ympäristönsuojelu ja talous, Antti Iho?
Luken erikoistutkija Antti Ihon mukaan talous ja ympäristö ovat aina jonkinlaisessa ristiriidassa, mutta ne ovat myös erittäin hyviä kavereita. Kuinka toimintaa voidaan suunnata siten, että siitä seuraa mahdollisimman paljon hyvää ympäristölle? Miten maa- ja metsätalouden kuormittavuutta Itämerelle voitaisiin hillitä? Ympäristö- ja luonnonvarataloustieteilijä on myös kokki, tutkija, lukija ja kalastaja. Vesi ja vedessä oleminen on kaikki…
-
Mikä veti sinut merille, Sanna Sonninen?
Sanna Sonninen tiesi jo ennen lukiota haluavansa merille ja on luonut vaikuttavan uran merimiehestä aina Finnpilotin luotsausjohtajaksi. Niin merenkävijän ammatissa kuin johtotehtävissäkin on tullut vastaan paljon mieleenpainuvia tilanteita. Millainen on Suomenlahdella ja Intian Valtamerellä kohdattu rasvatyyni meri? Merenkululla on Suomessa tärkeä rooli sekä kansantaloudessa että huoltovarmuudessa – kuinka turvataan laivaliikenteen jatkuvuus koronaepidemian aikana? Podcastin juontaa…
-
Millaista on purjehtia maailman merillä, Ari Huusela?
Miten Finnairin lentokapteeni päätyi kilpailemaan maailmanluokan purjehduskisoissa? Nyt hän on ensimmäinen pohjoismainen IMOCA-purjehdusluokan kippari, tavoitteenaan startata Vendée Globe -non-stop-maailmanympäripurjehdukselle marraskuussa. Purjehtiessa ollaan parhaimmillaan niin kaukana kaikesta, että lähin ihminen on yläpuolella, avaruusasemalla. Meret kuuluvat kaikille ja niiden hyvinvointi on Arille tärkeä asia – plankton- ja kalakannat ovat pienentyneet tutuilla reiteillä 20 vuoden purjehdusten aikana. Ari on seilannut ympäri…
-
Millaista on elämä saaressa, Baba Lybeck?
Miksi meren läheisyys on niin tärkeää? Kalalla kasvanut Baba Lybeck kertoo saaressa elämisestä ja rakkaimmista Itämeri-muistoistaan. Meren äärellä elettäessä on myös kohdattu ja voitettu pelkoja, esimerkiksi pitkän matkan uinnissa. Baballe meri on äitihahmo ja perheenjäsen – se kasvattaa, opettaa nöyryyttä ja sitä ei koskaan pidä aliarvioida. Ilman sitä ei voi kuitenkaan elää. Podcastin juontaa John…
-
Millainen oli lapsuutesi meri, Sophia Jansson?
Meri on Tove Janssonin muumikirjoissa mahdollisuus seikkailuun. Millaisia muistoja Janssonin veljentyttärellä Sophia Janssonilla on muumeissa kuvatusta meren voimasta? Sophia Jansson on Moomin Characters Oy Ltd:n pääosakas. Hän kertoo tässä Minun Itämereni -podcastin jaksossa merestä Tove Janssonin kirjojen maailmassa, omasta rakkaudestaan saaristoon, vaikutuksestamme Itämeren tilaan sekä muistoistaan Tove Janssonin Klovharun saarella. Podcastin juontaa John Nurmisen Säätiön…
-
What was the sea of your childhood like, Sophia Jansson?
In Tove Jansson’s Moomin books, the sea is an opportunity for adventure. What kind of memories does Jansson’s niece Sophia Jansson have of the power of the sea described in the Moomin stories? Sophia Jansson is the principal shareholder of Moomin Characters Oy Ltd. In this episode of the Minun Itämereni (“My Baltic Sea”) podcast,…
-
Miksi meren arvaamattomuus kiehtoo muusikko Mikko Kuustosta?
Mikko Kuustonen kertoo suhteestaan mereen, sukeltamisesta sekä siitä, miksi meri on aina kiehtonut taiteilijoita. Podcastin juontaa Annamari Arrakoski-Engardt.
-
Miten Itämerestä tuli elämäntehtäväsi, Juha Nurminen?
Miksi Itämeren pelastaminen on isänmaallinen tehtävä? Vieraana on mies merenkulkijoiden sukua, John Nurmisen Säätiön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja, merenkulkuneuvos Juha Nurminen. Miten rakkaasta merestä tuli hänelle elinikäinen tehtävä? Podcastin juontaa Annamari Arrakoski-Engardt.
-
Millainen on merenkulun tulevaisuus, varustamoalan johtaja Tiina Tuurnala?
Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala kertoo, miksi meriliikenne on aina ollut Suomelle tärkeää ja minkä takia meillä on hyvä mahdollisuus näyttää tietä tulevaisuudessa. John Nurmisen Säätiön Minun Itämereni -podcastin juontaa Annamari Arrakoski-Engardt.