Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kertoo, millaisia oppeja digitaalisuudesta koronakeväästä saatiin

Kun liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka taannoin osallistui maanpuolustuskurssille, siellä mietittiin kovasti, miten kriisin koittaessa välttää valmiuslain käyttöönottoa. Hän kertoo Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskarille, millaisen kontrastin harjoituksen opit loivat melkoisen kontrastin sille, mitä tänä piti tehdä.

Ministeri Harakka pohtii myös, mitä koronakevät paljasti digitaalisten palveluiden käyttöönotosta ja reaaliaikaisen tiedon tarpeesta, mitkä työskentelytavat jäävät jatkossakin käyttöön ja millainen lainsäädäntötapa istuu nykyiseen, nopeastikin muuttuvaan maailmaan.

Digi- ja väestötietoviraston Sujuva Suomi -podcastista voit keskustella aihetunnisteella #sujuvasuomi

Jatka lukemista ”Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kertoo, millaisia oppeja digitaalisuudesta koronakeväästä saatiin”

Anna Perho, miten ihmiset reagoivat koronakevään tuomiin muutoksiin?

Muutosvalmentaja Anna Perhon sanoin kriisi on muutos, jota kukaan ei ole tilannut. Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari keskustelee hänen kanssaan sitä, miten koronakevät vaikutti yksilöiden elämään, etenkin työpaikoilla. Millaisia muutoksia työelämässä tapahtui koronakriisin myötä? Miten ihmiset aliarvioivat muutoskykynsä, kuinka olemme opetelleet ohjaamaan itseämme ja millaisessa vuorovaikutuksessa haluamme olla kriisin jälkeen?

Digi- ja väestötietoviraston Sujuva Suomi -podcastista voit keskustella aihetunnisteella #sujuvasuomi

Jatka lukemista ”Anna Perho, miten ihmiset reagoivat koronakevään tuomiin muutoksiin?”

Näin koronakevät vaikutti Kelan digiloikkaan

Kelan verkkopalveluissa asioitiin – tunnistautuneena! – viime vuonna miljoona kertaa joka viikko. Millainen kehitys on ollut keväällä 2020, kun koronavirus on pakottanut sekä organisaation itsensä että sen asiakkaat käyttämään etäyhteyksiä enenevissä määrin?

Nina Nissilä on Kelan it-palveluista ja yhteisistä palveluista vastaava johtaja. Hän keskustelee Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskarin kanssa siitä, millä tavoin Kela oli valmistautunut koronaepidemian tuomiin muutoksiin ja mitä on luvassa seuraavaksi. Lisäksi Nissilä ja Viskari palaavat ajassa taaksepäin kuuntelemaan, mitä mieltä he olivat etätyön edellytyksistä valtionhallinnossa pari vuotta sitten.

Sujuva Suomi -podcastissa mietitään, millaiset asiat muuttuivat ja miten pitkäksi aikaa, kun Suomi siirtyi koronarajoitusten myötä entistä digitaalisempaan arkeen ja vuorovaikutukseen. Minkälaiseen digitaaliseen maailmaan palaamme kriisin jälkeen? Keskustelu jatkuu aihetunnisteella #sujuvasuomi.

Jatka lukemista ”Näin koronakevät vaikutti Kelan digiloikkaan”

Anita Lehikoinen, opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö

Anita Lehikoinen

Keräämme paljon laadukasta tietoa, jota voitaisiin käyttää esimerkiksi erilaisten henkilökohtaisesti räätälöityjen oppimispolkujen rakentamiseen, mutta osataanko tietoa hyödyntää kunnolla? Tällaisia seikkoja pohtii opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Leikoinen yhdessä Janne Viskarin kanssa.

Millaisesta muutoksesta koulutuksessa kertoo ylioppilaskokeiden digitalisointi? Onko MyDatan edistämisessä kynnyskysymys teknologinen kyvykkyys vai se, miten yleensäkään ajattelemme omien tietojemme arvoa? Ja miten kriittistä medialukutaitoa tuetaan maailmassa, jossa digitalisoitunut media luo aivan uudenlaisia tulkitsemisen ja ymmärtämisen ongelmia?

Jatka lukemista ”Anita Lehikoinen, opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö”

Kirsi Varhila, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö

Kirsi Varhila

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoo, että terveydenhuollon digitalisaation suuria haasteita on oikea-aikainen ennakointi, joka vaatii erilaisten tietojen yhdistelyä. Mutta miten se tehdään niin, että kansalaisten luottamus säilyy?

Janne Viskarin ja Varhila keskustelevat myös siitä, miksi kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen väliin tarvittaisiin innovaatioita, miksi sähköinen resepti on kansainvälisessä mittakaavassa hämmentävä suoritus ja millaiset oma- ja etähoidot toimivat digitaalisesti jo nyt.

Jatka lukemista ”Kirsi Varhila, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö”

Ilkka Salmi, sisäministeriön kansliapäällikkö

Ilkka Salmi

Mitkä ovat kolme lähestymistapaa, joilla digitalisaation vaikutuksia turvallisuuteen pohditaan sisäministeriössä?

Sisäministeriön kansliapäällikkö Ilkka Salmi keskustelee Janne Viskarin kanssa paitsi kotimaisista kehityssuunnista, myös vertailee kehitystä ulkomaiden suuntaan sekä vastaa samalla edellisessä jaksossa esitettyyn kysymykseen siitä, mitä mieltä hän on Kiinassa tapahtuvasta automatisoidusta kasvontunnistuksesta.

Entä millainen on suomalaisen henkilödatan käsittelysysteemin läpinäkyvys? Voisiko kansalaisten terveysdataa hyödyntää ennakoivassa terveydenhuoltotyössä? Ja millaisia ovat automatisoidun päätöksenteon mahdollisuudet?

Jatka lukemista ”Ilkka Salmi, sisäministeriön kansliapäällikkö”

Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö

Harri Pursiainen

Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen keskustelee Janne Viskarin kanssa digitaalisesta Suomesta. Miten 5G-verkot saadaan rakennettua koko Suomeen ja mikä vaikutus on digitaaliseen tasa-arvoon sillä, jos kattavuus on ei ole heti täydellinen?

Entä millaista mallia EU:n sisäisestä roaming-hinnoittelusta voisi ottaa muille digitaalisille sisämarkkinoille ja olisiko siinä keino auttaa eurooppalaisia yrityksiä kasvamaan? Entä mitkä ovat Suomen vaikutusmahdollisuudet lainsäädännöllisiin asioihin Euroopan laidalla sijaitsevana valtiona?

Lisäksi keskustellaan MaaS-hankkeista (Mobility as a Service) ja MyDatasta yksityisyydensuojan sekä kansalaisten datan vastuullisen hyötykäytön näkökulmasta.

Jatka lukemista ”Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö”

Pekka Timonen, oikeusministeriön kansliapäällikkö

Pekka Timonen

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen keskustelee Janne Viskarin kanssa valtion digitalisaatiohankkeiden vahvuuksista ja heikkouksista. Missä järjestyksessä järjestelmiä pitäisi kehittää ja miten kehitysprosesseista saataisiin notkeampia? Entä miten huolehditaan siitä, että tietojärjestelmien käytettävyys pysyy hyvällä tasolla? Ja löytyisikö muista Euroopan maista esimerkkejä siitä, kuinka rakennetaan digitaalisesta tunnistaumisesta huolehtivia järjestelmiä?

Jatka lukemista ”Pekka Timonen, oikeusministeriön kansliapäällikkö”

Martti Hetemäki, valtiovarainministeriön kansliapäällikkö

Matti Hetemäki

Martti Hetemäki on Valtiovarainministeriön kansliapäällikkönä avainpaikalla, kun Suomen tulevaisuutta ratkotaan. Hän keskustelee Janne Viskarin kanssa siitä, miten rakentaa pohjoismaisella yhteistyöllä kilpailuetua EU:sta ponnistaville yrityksille ja julkisen sektorin teknologiaratkaisuille.

Entä millaisia oppeja teknologian organisaatioiden mukautumisesta hän lainaisi hollantilaiselta Buurtzorgilta? Ja kuinka Hetemäki ratkaisi ensimmäisessä työpaikassaan vallinneen oppiriidan kahden erilaisen tietokonejärjestelmän välillä?

Jatka lukemista ”Martti Hetemäki, valtiovarainministeriön kansliapäällikkö”

Ville Peltola, Teknologiateollisuuden digitalisaatiojohtaja

Julkisen sektorin digipalveluihin saataisiin parempi yhteentoimivuus, jos niiden kehittämisessä voisi tarjota porkkanan sijaksi myös keppiä, ehdottaa Ville Peltola. Teknologiateollisuuden digitalisaatiojohtajan mielestä liikennepalvelulaista voitaisiin kopioida mahdollisuus antaa sanktioita sellaisille tahoille, jotka kehittävät sähköistä asiointia minimivauhdilla.

Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari keskustelee Peltolan kanssa myös siitä, miten vanhoja järjestelmiä saataisiin modernisoitua, miten sähköinen tunnistautuminen voitaisiin järjestää kaikkia ja kaikenlaisia kansalaisia palvelevaksi ja tärkeimpien tietovarantojen rajapintojen avaamisesta.

Jatka lukemista ”Ville Peltola, Teknologiateollisuuden digitalisaatiojohtaja”